Kuukausikokous 20.3.2015

Kokousesitelmän pitäjäksi oli pyydetty majuri Tommi Lappalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta.


Ennen esitelmää puheenjohtaja Kalevi Luukkainen avasi maaliskuun kuukausikokouksen, joka poikkeuksellisesti pidettiin Karjala-talon Yläsalissa. Kokous oli samalla sääntömääräinen kevätkokous ja kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Seuran edellinen puheenjohtaja Pekka Pinomaa ja kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.

Tietoiskun kokouksessa piti pamausveli Heikki Reijonen. Hän esitteli teostaan Rintamaevakot. Hän piti erityisen huonona, että rintamaevakkojen kokonaistarinaa ei ole kukaan toimittanut. Reijosella on hallussaan merkittävä määrä tarinoita rintamaevakkojen vaiheista erityisesti kannakselta. Teoksessaan hän käsittelee 23 kannaksen pitäjän rintamaevakkojen tarinoita. Teoksen pohjana hän on käyttänyt 140 kirjaa.

Kokousesitelmässä majuri Tommi Lappalainen käsitteli Ukrainan kriisiä monipuolisesti erityisesti uudenlaisen sodankäynnin sekä Suomen ja Naton turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

Majuri Lappalainen kertoi, että Ukrainan kriisi on kylmän sodan jälkeen suurin turvallisuuspoliittinen muutos ja se tuli yllätyksenä myös lännelle. Se on samalla muistutus siitä, että turvallisuus ei ole itsestäänselvyys Euroopassa. Se myös muuttaa käsityksiä sotilaallisesti voimankäytöstä Euroopassa ja käsityksiä Venäjästä.

Miksi Venäjä puuttui Ukrainan tilanteeseen?

Ukrainan valuminen länteen näytti todelliselta kehityskululta. Krimillä on Venäjälle vahva geostrateginen merkitys ja Ukraina tärkeä osa Euraasian Unioni –projektia. Syynsä lienee myös presidentti Putinin aseman vahvistamisella ja mahdollisuudella osoittaa lännelle Venäjän asema.

Venäjä muuttui hieman yli viikossa Ukrainan strategisesta kumppanista suurimmaksi viholliseksi. Samalla Venäjän sotilaallinen asema on nyt vahvistunut suhteessa länteen. Venäjä tuo myös toistuvasti esiin sen että oli luvattu, että Nato ei laajene itään. Kuitenkin ylitulkintojen tekemistä siitä, miten Venäjä toimii muissa maissa, tulee välttää Ukrainan tilanteen takia.

Miksi sitten Ukrainan kriisi yllätti läntisen yhteisön?

Kriisissä Venäjä on vahvistanut rooliaan ja sanoutunut irti kansainvälisistä normeista ja sopimuksista. Ensimmäisen kerran kylmän sodan jälkeen Euroopassa on harjoitettu voimapolitiikkaa, johon ei uskottu palattavan. Ukrainan kriisissä määritetään myös suurvaltojen välisiä suhteita ja mitä pidemmälle ajaudutaan, niin sitä enemmän ajaudutaan arvovaltakiistoihin. Molempien osapuolien on yhä vaikeampaa tehdä kompromisseja.

Kriisi konkretisoi sen, että itä ja länsi näkevät turvallisuuden eri tavalla, toisin kuin kylmän sodan aikaan. Lännessä on ajateltu, että turvallisuus on poliittista toimintaa, taloudelliset riippuvaisuudet ovat niin tärkeitä, että voimapolitiikkaa ei voida käyttää. Kriisinhallinta omien alueiden ulkopuolella ja terrorismin vastainen taistelu ovat asevoimien käyttötarkoitus.

Venäjä ei hyväksynyt tätä turvallisuuskäsitystä vaan säilyi perinteisempänä, sotilaallinen voima ja suurvalta-ajattelu jäi voimaan. Länsimaista laajan turvallisuuden ja liberaalin markkinatalouden käsitystä ei siis hyväksytty Venäjällä.

Ukrainan kriisi on myös esimerkki hybridisodankäynnistä. Siinä fyysisen aseellisen voimankäytön (valtiollisen ja ei-valtiollisen) lisäksi käytetään informaatio-operaatioita ja monenlaista psykologista vaikuttamista. Yhdessä ne luovat uudenlaisen kokonaisuuden.

Ukrainan kriisin yhteydessä todentuu käsitykset siitä, että millainen on nykyaikainen sotilaallinen konflikti. Muutosnopeus, ennakoitavuus ja epämääräisyys ovat lisääntyneet. Massiiviset muutokset ovat mahdollisia lyhyessäkin ajassa. Siirtyminen rauhanajasta kriisiin ja sotaan muuttuu, ei voida niin selkeästi tietää milloin se tapahtuu. Nykyaikaisessa sodankäynnissä ei-sotilaalliset (poliittiset, taloudelliset, humanitääriset) keinot ovat sotilaallisia tehokkaampia.

Hybridisodankäynti haastaa NATOn artikla 5:n. Jos samanlainen tilanne tapahtuisi esim. Baltiassa, niin olisiko kyseessä artiklan mukainen aseellinen hyökkäys, jos hyökkääjät olisivat esim. venäläisvähemmistö maan sisällä, sen sijaan, että toinen valtio hyökkäisi. Vaikka samaan aikaan on selvää, että separatistien toiminta nojautuu pitkälti Venäjän antamaan tukeen. Jo pelkästään ase- ja ammustäydennysten takia tukea täytyy tulla jostakin. Venäjän joukot ovat myös komento- ja esikuntatehtävissä, modernien asejärjestelmien käyttäjinä sekä keihäänkärkiosastoina tai sekaosastoina.

Mitä Venäjä haluaa saavuttaa ja mitä länsi ajattelee?

Arviot vaihtelevat, mutta todennäköisintä on että Venäjä haluaa olla vaikuttamassa Ukrainan ulko- ja turvallisuuspoliittisiin valintoihin. Imperiumin palauttamiseen Venäjän voimavarat eivät riitä, joten tämä skenaario on epätodennäköinen. Ukrainasta ei varmasti ole tulossa Euroopan Unionin tai Naton jäsentä lähiaikoina, joka on varmasti ollut Venäjän tavoitteena. Venäjä ajaa itseään ahtaaseen asemaan, ja sää nähdä onko tämä pitkässä juoksussa strategisesti järkevää. Ukrainalaiset katsovat kuuluvansa länteen vahvemmin kuin ennen, Venäjä ei onnistunut ehkä kuten oli ajatellut, pohti Tommi Lappalainen.

Yhdysvallat ajattelee, että Ukrainaa ei voida pelastaa, mutta ainakin aseavulla saadaan Venäjä maksamaan hintaa Ukrainan epävakauttamisesta. padotaan Venäjän valtapyrkimyksiä ja annetaan Kiinalle varoittava esimerkki. Yhdysvaltojen ajattelussa Venäjä saa hetkeksi suuremman roolin.

Erityisesti kun Naton itäiset jäsenvaltiot ovat vaatineet turvallisuutta, niin Nato palaa perustehtävänsä, kollektiivisen puolustuksen, äärelle.

Ukrainan sotilaallisen konfliktin neuvotteluratkaisu on vielä kaukana. Alkamassa on nyt todennäköisesti hiljaisempi vaihe. Raskaiden aseiden poisvetäminen on sopimuksen keskeinen asiakohta ja siitä ollaan jäljessä sopimuksessa. Vaikein kysymys on kuitenkin, että millä tavalla valtaa luovutetaan Itä-Ukrainan separatistisille alueille.

Mitä Suomen pitäisi päätellä Ukrainan kriisistä?

Majuri Lappalainen kysyi kokousyleisöltä, että takaako liittoutumattomuus meille ulkopuolisen aseman ja näin voimme välttyä Venäjän toimien kohteena olemisen. Hänen mielipiteensä oli, että se antaa lähinnä Venäjälle liikkumavaraa siihen miten vaikuttaa Suomeen.

Majuri korosti, että Suomen tavoitteena sotilaallisesti on riittävän ennaltaehkäisykyvyn luominen. Täytyy olla terävä torjuntakärki ja riittoisa reservi. Sen lisäksi tulevaisuudessa on kyettävä reagoimaan riittävän nopeasti myös äkillisesti eskaloituvaan kansainväliseen kriisiin. Maavoimissa valmius on tällä hetkellä melko hidas. Yhteiskunnassa täytyy myös kehittää valmiuksia toimia uudenlaisen informaatiovaikuttamisen ympäristössä. Omaa strategista viestintää ulospäin on lisättävä eikä vaan reagoida.

Lopuksi majuri Lappalainen muistutti, että jatkossakin maailmanpolitiikan muutokset tulevat olemaan nopeita ja odottamattomia.

Teksti: Tomi Härmä, kuvat: Tomi Härmä