Avustuksia kulttuurille, urheilulle ja opiskelijoille

Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus myönsi viime viikolla avustuksia yhteensä 21 800 euroa. Pamaus avustaa vuosittain noin 40 000 eurolla oppilaitoksia sekä yksittäisiä hankkeita, jotka edistävät karjalaisen kulttuurin pysymistä elinvoimaisena ja kehittyvänä.

Perinteisesti stipendejä on myönnetty tekniikan tai liiketalouden opintonsa päättäville opiskelijoille Viipurista lähtöisin olevissa oppilaitoksissa. Tänäkin vuonna 10 800 euron edestä seitsemässä eri oppilaitoksessa Lappeenrannassa, Imatralla, Kouvolassa, Kotkassa ja Lahdessa. Stipendien saajat päätetään oppilaitoksissa.

Lisäksi avustuksia myönnettiin viipurilaistaustaisille urheiluseuroille. Pallokerho-35 sai avustusta 2 000 euroa vähävaraisten juniorijalkapalloilijoiden tukemiseen ja Viipurin Voimailijoille myönnettiin niin ikään 2 000 euron avustus 100-vuotis juhlavuoden ja SM-painien järjestämiseen.

Karjalaisista kulttuurin ylläpitämisen ja edistämisen hankkeista avustettiin Wiipurilaisen Osakunnan Laulaija, Karelia-kuoroa sekä Petri Neuvosen Viipurin Vanhan kaupungin väitöskirjan painattamista. Karjala Lehti sai avustusta arkistokappaleiden kunnostukseen, avustuksella on tarkoitus kunnostaa erityisesti vuosien 1940-1960 vuosikirjoja.

- Pamauksen apurahahaku on ympärivuotinen ja syksylle jäi vielä mukavasti jaettavaa hyville hankkeille, kertoo Pamaus Seuran apurahavastaava Tomi Härmä.




Seuran jäsenien käyttäjätunnus on "kirjautunut" (ilman lainausmerkkejä)

“Pamaus meitä yhdistää ja karjalainen sukupuu.
Kyllä kelpaa rintaa ryhdistää, kun Veljet kokoontuu..."
Tulevat tapahtumat:
Tällä hetkellä ei tulevia tapahtumia.