Liikemiehiä ja hyväntekijöitä

Kuukausikokous 18.9.2020

Syyskuun kuukausikokouksessa esitelmän piti Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tuomas Möttönen. Hän kertoi Karjalan taloudellisesta kehityksestä, tunnetuista yrittäjähahmoista sekä liike-elämän ja kulttuurin välisestä yhteydestä.

Suomalaiskansallisen liikkeen ja liike-elämän liittoutuminen tapahtui 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Suomalaisuuden edistäminen edellytti myös talouden kehittymistä.

Afäärifennomaanien mielestä kansallisen nousu edellytti sitä, että taloudella oli poliittisia tavoitteita. Suomalaisuuspiirit ryhtyivät yhdistämään voimiaan saadakseen lisää jalansijaa rahamaailmassa. Liike-elämän ”suomalaistuminen” vaikutti siihen, että pääomia käytettiin suomalaiskansallisten päämäärien tukemiseen. Kertyneitä varoja käytettiin kansakoulujen, suomalaisten teatterien, sanomalehtien ja oppilaitosten perustamiseen. Taloudellinen itsenäisyys oli edellytys kulttuurin itsenäisyydelle sekä sitä seuranneelle valtiolliselle itsenäisyydelle.

Viipurin fennomaaniliikemiehet olivat voimakkaita suomalaisuusaatteen ja suomalaisen liike-elämän edistäjiä. Se johti viipurilaisen Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus r.y.:n perustamiseen vuonna 1891.

Fennomanian myötä alkoi syntyä suomalaisia yhtiötä, kuten Kansallis-Osake-Pankki ja Palovakuutusyhtiö Pohjola. Samalla alkoi eri puolille maata nousta uusia yrittäjiä suomenkielisestä rahvaasta. Muutoksen eturintamassa oli Karjalankannas ja sen pääkaupunki Viipuri. Sinne perustettiin v. 1891 ensimmäinen suomenkielinen tukkuliike toiminimi Häkli, Lallukka ja Kumpp. Sen asiakaskunta muodostui aluksi Karjalan sekä Savon maakauppiaista. Liikettä seurasivat muut tukkuliikkeet, kuten omilla nimillään kauppaa käynyt Juho Hallenberg ja E. V. Sellgrenin omistama Itä-Suomen Rautakauppa Oy (alkujaan Itä-Suomen Rakennusaineiden Kauppa).

Viipuri veti puoleensa Karjalassa ja muulla Suomessa syntyneitä lahjakkaita liikemiehiä ja kauppiaita. Kauppakaupungin kansainvälistä ilmapiiriä hallitsi yrittäjähenkisyys. Karjalaiset pitivät yhtä monikulttuurisessa kaupungissa ja pyrkivät edistämään suomalaisuuden asiaa. Liiketoiminnasta kertyneitä voittoja käytettiin suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Liike-elämän ja kulttuurin kesken oli vuorovaikutuksellinen suhde: yrittäjät hyötyivät suomalaisuudesta ja suomalainen kulttuurin sai arvokasta tukea. Kulttuurielämä hyötyi suomalaisen talouselämän kasvusta. Toisaalta suomalaisuutta käytettiin hyväksi mainonnassa ja liikkeiden ostajakunta muodostui suomalaisista kuluttajista. Juho Lallukalla oli tapana sanoa, että ”suomalaissuuvve aateha se on miut ja miu virmain nostant”. 

Luovutettu Karjala oli itsenäisen Suomen merkittävä talousalue, jossa oli runsaasti elinkeinotoiminnan harjoittajia. Alueen tuotantolaitokset ja työntekijämäärä muodostivat maailmansotien välisenä aikana noin 10 prosenttia maamme teollisuudesta. Karjalan alueella oli noin kolmasosa Suomen vesivaroista ja 15 prosenttia viljelysmaasta. Sulfiittiselluteollisuudessa alueen osuus oli neljännes.

Kaikkiaan alueelle jäi kahdeksan paperitehdasta, kolme kartonkitehdasta, kuusi sellutehdasta ja yhdeksän puuhiomoa. Alueella oli neljä suurta myllyä. Sellutehtaita oli Ensossa, Käkisalmessa, Pitkärannassa ja pienempiä tehtaita Suojärvellä ja Harlussa. Suuria konepajoja oli Viipurin lisäksi Jääskessä, Käkisalmessa, Impilahdella, Sortavalassa ja Suolahdella. Alueella oli kymmeniä sahoja ja suuria puunjalostustehtaita. Karjalassa oli laajaa ja monipuolista pienyrittelijäisyyttä sekä käsi-, koti- ja pienteollisuutta.

Tuomas Möttönen on toimittanut aiheesta kirjan Liikemiehiä ja hyväntekijöitä. Hän on itse kirjoittanut osan kirjan artikkeleita ja muita kirjoittajia ovat olleet kirjoittajat ovat FM Annastiina Henttinen, dos. Kai Hoffman (Helsingin yliopisto), prof. Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto), FM Terhi Kivistö (Turun yliopisto), dos. Marko Paavilainen sekä Etelä-Karjalan liiton kehittämispäällikkö, FM ja KTM Anu Talka.

Teksti: Tuomas Möttönen ja Tomi Härmä