Kevätretki Päijät-Hämeeseen ja Mikkeliin 10.-11.5.2024

Tämänvuotinen kevätretki suuntautui – Viipurin ollessa yhä saavuttamattomissa – Lahden ja Utin kautta sodan ajan päämajakaupunki Mikkeliin. Marsalkka itse oli karauttanut rosinantellaan retkeilijöitä vastaan Kiasman edessä olevan linja-autopysäkin kupeeseen, josta reissu alkoi tasan 08.30. Ilma oli kuin mikkeliläinen morsian: pimeä ja pilvessä. Se ei tietenkään meitä haitannut ja kerhomestari Ari Huovisen huolehdittua siitä, että kaikki oli paikalla ja muutenkin hyvin, starttasimme seuraavien parin vuorokauden ajan meitä kuljettavan keikkabussin kyydissä kohti pohjoista.

Vuonna 1907 perustetun Luhdan päämajatorni ja divisioonanjohtaja Keni Luhtanen toivottivat Pamaus-veljet tervetulleiksi kahvin ja croissantin kera. Luhtanen näytti meille esittelyvideon ja kertoi yhtiöstä ja sen brändeistä sekä vastasi kattavasti hänelle esitettyihin visaisiinkin kysymyksiin, joita vain teollisuuden- ja liikkeenharjoittajat osaavat asetella. Piipahdus outlet-myymälään ja kohti Lahden lihapatoja.

”Lahti on mesta paikka!” On-on, mutta monenlaisia ajatuksia tuli eittämättä mieleemme, kun ajoimme Hennalan läpi kohti lounaspaikkaamme, vesijärven rannalla sijaitsevaa ravintola Lokkia. Ukraina mielessä ja Kievin kana vatsassamme suuntasimme kohti Uttia ja jääkärirykmenttiä.

Majuri Sami Espo toivotti meidät tervetulleiksi ja näytti meille aluksi vaikuttavan videon. Utin jääkärirykmentti on korkean valmiuden joukko-osasto, johon on keskitetty puolustusvoimien erikoisjoukkotoiminta ja helikopteritoiminta. Laskuvarjojääkäreiksi koulutettavia varusmiehiä valitaan vuosittain kurssille vain noin 60–80, joten Utin toiminta keskittyy pääosin ammattisotilaiden ympärille. Majuri Esposta paistoi ylpeys Utin joukkoja kohtaan; iloinen ilme ja arkipäivän huumori ryydittivät hänen esitystään, vaikka kyse on toki maamme puolustuksen ykköspaikasta, joissa taistelijoiden näkökenttäkin kattaa kuulemma 370 astetta… Vaikka tulijoita on, niin nuoria, varsinkin IT-osaajia kaivattaisiin vielä lisää vakituiseen väkeen. Mutta taistelu yksityisen sektorin kanssa on tietenkin kovaa. Kun palkalla ei voida kilpailla, on puolustusvoimilla tarjota kuitenkin vastapainoksi mielenkiintoista duunia ja hienot vaatteet!

Retkemme kohokohtana voidaan varmasti pitää sitä, että pääsimme helikopterihalliin, jossa säilytetään ja huolletaan muun muassa NH90-kuljetushelikoptereita. Ja se varsinainen kohokohta klimatisoitui silloin, kun meistä jokainen pääsi käymään kopterin sisällä ja saimme luvan kopeloida erilasia vipstaakeja ja ottaa valokuvia some-postauksia varten… Helikopterihallia en tässä lähde sen tarkemmin kuvaamaan, koska tätäkin kertomusta luetaan ympäri maailman sotilastiedustelupalveluita. Voin kuitenkin todeta sen, että halli oli siisti: yhtään kaljapulloa tai tupakantumppia ei näkynyt ja tyttö- sekä poikakalenteritkin loistivat poissaolollaan.

Kun lopulta kaikki veljet olivat päässeet portin oikealle puolelle, kurvasimme lasivitriinissä nököttävän Messerschmitt Bf 109:n ohitse likeiselle ABC:lle lyhyelle tankkaukselle. Allekirjoittaneen isoisä, kersantti Viljo Leskinen lensi kyseisen hävittäjäkoneen viimeisen taistelulennon. ABC:llä ei tankattu linja-autoa, vaan ainoastaan sen henkinen moottori, 45-pyttyinen seurue. Kerhomestari kertoi meille tulevasta matkakohteestamme, Mikkelistä, matkallamme kohti Etelä-Savoa.

Hotelli Vaakunan otettu matkalaiset huomaansa ja Pamauksen johtokunnan kokoustettua, suuntasimme kävellen Mikkelin Torin poikki kohti Mikkelin Klubia, illallispaikkaamme, jossa Mannerheim esikuntineen söi sodan aikana noin 1600 kertaa (lounas + päivällinen). Toki menussakin oli eroja, mutta parhaiten lounaan erotti päivällisestä sillä, että lounaalla otettiin vain yksi snapsi, kuin päivällisellä niitä otettiin kaksi. Osuuskauppa Suur-Savo tarjosi meille alkumaljat ja toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Ari Miettinen esitteli meille paikallista osuuskauppaa, joka on paikkakunnalla erittäin merkittävä tekijä ja työllistäjä. Klubin pj. Jukka Röyti kertoi meille mielenkiintoisia tarinoita klubin historiasta ja seinillä oli valokuvia historian varrelta tutuista ja tunnetuista henkilöistä, jotka Klubilla olivat vierailleet. Myös omat veljet intoutuivat pitämään lämminhenkisiä puheita Klubilla, siteerattiin Wildea, Catoa, Russeauta ja Kiveäkin. Ja laulettiin luonnollisesti Karjalaisten laulu!

Kirjailija Sidney Sheldon nimesi aikanaan (v. 1985) yhden kirjoistaan nimellä: ”Jos huominen tulee”. Ja tulihan se. Lauantai-aamusta könysimme keikkabussillamme hotellilta alas rautatieasemalle, jossa saimme yksityiskierroksen yleensä suljettuna pidettyyn junanvaunuun. Siihen samaan, jossa Marski tapasi Hitlerin Kaukopäässä. Pääsimme autenttisille paikoille hipelöimään sohvaa, jossa marsalkka ja führer olivat istuneet ja kuulemaan oppaan kertomuksia tuosta tapaamisesta, nauhoitetusta keskustelusta ja huhuista, joita hän ampui alas, tai ehkä ei sittenkään…

Moottorimarssimme jatkui jalkaväkimuseoon, jossa meitä oli taas vastassa erittäin ammattitaitoiset oppaat kertomassa museon kokoelmista eli käytännössä historiasta ja esinehistoriasta vapaussodasta jatkosodan loppuun ja melkein nykypäivään saakka. Ikäkriisi pääsi pahemman kerran iskemään allekirjoittaneen keski-ikäiseen ikäpolveen, kun huomasimme museon vitriinissä sellaisia vempaimia (kuten partiosanomalaite, eli parsa), joita itse käytimme aktiivisesti asepalveluksessamme.

Lounastankkaus tapahtui Ramin konditoriassa, joka oli tupaten täynnä lauantaisia ruokailijoita. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja samalla innokkaimmat tekivät tulevan äitienpäivän hankintoja konditoria- ja lähituottajien herkullisista valikoimista.

Ja hyvä niin, sillä retken viimeinen kohde oli Saimaan Panimo, jonka tehtaanmyymälästä ei niin paljoa sitten ostettu tuotteita juuri äitienpäiväksi. Tuotantopäällikkö Ville Haapanen esitteli meille yhtiötä ja panimoa, jonka lippulaivana on retkemme hengen mukaisesti Marsalkka Lager, jota myös pääsimme maistamaan.

Retki sulkeutui Marskin patsaalle. Hieno retki, upeita kokemuksia ja hyvää veljellistä yhdessäoloa! Kiitos kerhomestarille esikuntineen moitteettomista ja sujuvista järjestelyistä!

Teksti: Mikko Mikkola, kuvat: Ari Huovinen