Idän teollisuus- ja liikemiehet lännen talousihmeitä oppimassa

Pamauksen vuoden 2019 kevätretki oli muotisanalla ilmaisten voimaannuttava kokemus. Siihen vaikuttitietysti rattoisa seura, mutta vielä tärkeämpää oli asiasisältö: saimme Salossa, Turussa, Uudessakaupungissa ja Raumalla tutustua edustaviin esimerkkeihin Lounais-Suomen talousihmeestä. Toivoa sopii, että sama meno tarttuisi Itä-Suomenkin teollisuuteen.

Ensimmäinen pysähdys oli Salon IoT Campuksella. Toimitusjohtaja Jyrki Moilanen ja Tommi Virtanen selostivat kaupungin nousuja ja laskuja digiteollisuuden kilpailussa. Jo 1990-luvulla televisiotuotannon alasajo kasvatti työttömyyttä. Nokian matkapuhelimista saatiin uusi vauhti, mutta kymmenisen vuotta sitten yhtiö karsi säälimättä paikallista alihankintaa. Matkapuhelinten valmistus loppui 2012. Kolme vuotta myöhemmin meni tuotekehityskin. Silloin matkapuhelinliiketoiminta oli jo siirtynyt Microsoftille.

Salo ei ole vielä kuivilla, mutta pahin on ohi. Työttömyys oli suurimmillaan yli 18 prosenttia. Nyt se on painunut kymmeneen prosenttiin. Nuorten perheiden poismuuttoa ei ole vielä saatu pysäytettyä.

Kaupunki on ollut aktiivinen, ja erilaisia kriisiapuja rakennemuutospaikkakakunnalle on haettu laajalti. Kaupunki ja joukko yksityisiä tahoja ostivat Microsoftin suuret mutta tyhjät tuotantotilat 2017, ja nyt ne on täyteen vuokrattu. Toimistoneliöitä on vielä tarjolla.

Orionin lääkepakkaamosta ja logistiikasta tuli iso tilojen käyttäjä. Viimeisin Saloon tulostaan ilmoittanut uusi työnantaja on Valmet Automotiven akkutehdas, joka palkkaa tänä vuonna 300 työntekijää. 

Salon yritystoiminnan elpymisessä metalli- ja meriteollisuuden osa on keskeinen. Sitä se on Turussakin, vaikka ison kaupungin elinkeinorakenne on tietysti monipuolisempi kuin Salon.

Meyer Turku Oy:n Pernon telakan yli sadan metrin korkeuteen nouseva uusi siltanosturi ja varustelulaiturissa valmistuva yli 300-metrinen risteilyalus Costa Smeralda ovat kaupungin uuden ajan kookkaimmat symbolit.

Merenkulun ja laivanrakennuksen menneisiin vaiheisiin pamausmatkalaiset tutustuivat ensin Aurajokirannassa Forum Marinumin näyttelyssä, joka havainnollisesti todisti, että tätä historiaa Turussa riittää. Eikä telakkaperinne ole katkennutkaan, vaikka läheltä piti. Kun korealainen STX luopui 2014 Turun telakasta, tilauskantaa oli jäljellä enää pariksi kuukaudeksi. Saksalainen monen polven laivanrakentajasuku, Meyerit, tuli omistajaksi ja toi heti mukanaan kaksi laivatilausta ja ryhtyi investoimaan. Nyt tilauskantaa on vuoteen 2024 saakka.

Telakan tiedotuspäällikkö Tapani Mylly korosti, että laivojen myynti perustuu luottamukseen, että tilaaja uskoo telakan pystyvän teknisesti ja aikataulussa toimittamaan aluksen. STX:n kaudella luottamus ei ollut kunnossa. Risteilyalusten markkinat vetävät hyvin. Risteilybisnes kasvaa viiden prosentin vuosivauhtia, ja alusten rakentamisen vaikeusaste on sellainen, että esimerkiksi kiinalaisten kilpailua ei ainakaan toistaiseksi tarvitse pelätä.

Tuotannonsuunnittelun ja alihankintaketjujen hallinnan on oltava kunnossa. Esimerkiksi Costa Smeraldan tekoon osallistuu noin 900 yritystä. Laiva pannaan kokoon 12 miljoonasta osasta. Risteilyalusten kotimaisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia. Terästyö on aluksen arvosta vain kymmenesosa, mutta sen osan Meyer pitää tarkasti omissa käsisään, sillä isot lohkot on saatava täsmällisesti paikoilleen, jotta muu rakentelu voi edetä.

Tiedotuspäällikkö Myllyn mukaan Pernon telakalla on tarkoitus kasvattaa kapasiteettia lyhentämällä tuntuvasti läpimenoaikoja. Työntekijämäärät alihankkijat mukaan lukien voisi kasvaa noin kaksinkertaiseksi 20 000 henkeen.

Retken toisena päivänä bussi suuntasi Turusta Raumalle. Välillä poikettiin Uudessakaupungissa, missä näimme Mersuja syytävän autotehtaan – ulkoa päin. Tehdashan kuuluu Suomen vientiteollisuuden uusiin menestystarinoihin. Työvoimasta on jatkuva haku ympäri maata ja kauempaakin.

Me emme tehtaassa käyneet, vaan perehdyimme viereiseen automuseoon, jossa on täydelliseltä vaikuttavan Saab-kokoelman lisäksi paljon muitakin historiallisia helmiä, esimerkiksi Nokialle idänkaupan
kylkiäisenä tullut Tsaika-limusiini. Automuseon kannatusyhdistyksen puheenjohtajan Ilkka Ruohosen esittelypuheet olivat erittäin asiantuntevia ja hersyvän hauskoja. Suositeltava, poikamainen turistikohde!

Rauman-ohjelma alkoi sopivasti lounaalla näköalaravintolassa, vesitornissa, mistä eteen piirtyi koko kaupunki. Rauma on Suomen neljänneksi vanhin kaupunki (Viipuri on kolmanneksi vanhin), mutta kuuluisa kulttuuriperintökohde Vanha Rauma ei todellakaan ole koko kaupunki. Vanhaan Raumaankin kyllä tutustuttiin, kun ystävällinen Mari ja Tero Aspolan pariskunta avasi portin pihalleen ja johdatteli puukaupungin elämänmuotoon.

Se nykyajan Rauma, joka hallitsee näkymää vesitornista, on teollisuutta ja satamaa. Rakennemuutos on hellittänyt otteensa. UPM:n paperitehdas ja Metsä Groupin sellutehdas edustavat puunjalostusta. Sellutehtaan viereen Metsä Group ilmoitti vastikään suunnittelevansa uutta sahaa. Satamalla on isot kentät ja pitkät laiturit. Horisontissa nousevat Olkiluodon ydinvoimalan rakennusmöhkäleet. Sisämaan suuntaan on rakennettu paljon väkeä työllistävä broilerijalostamo, jonka tuotannon alkuvaikeuksista HKScan on kertonut päästyn yli.

Paperitehtaan ja sataman välissä on telakka ja meriteollisuutta muutenkin. Nimekäs yritys on ollut Rolls-Royce, jonka potkurilaitetehtaan on äskettäin ostanut norjalainen Kongsberg.

Alueen ydinyritys on RMC eli Rauma Marine Constructions. Se on Rauma-Repolan ja Hollmingin telakoiden jälkeläinen. Holming puolestaan syntyi Raumalle sodan jälkeen jatkamaan Karjalan Koiviston puulaivojen rakennusperinnettä. Puukuunarit olivatkin alkuun sen päätuote, koska niitä jouduttiin toimittamaan sotakorvauksena Neuvostoliitollle.

Rauman telakkateollisuus näytti jo uinahtavan 2014. Samainen STX joka oli saanut Turun vaikeuksiin lopetti Rauman-telakan. Raumalaiset olivat kuitenkin hereillä. Kaupunki osti alueen, rakennukset ja työkalut. Operatiivisen toiminnan omistajia ovat muun muassa valtion Teollisuussijoitus, Taaleritehtaan rahasto ja yksityisiä sijoittajia. Mannosia ja Pöntysiä – Koivistolta tulleita sukuja – on näissä viime käänteissä olut avainpaikoilla.

RMC:n myyntijohtaja Håkan Enlund kertoi, että Raumalla on keskitytty pieniin sarjoihin ja erikoisaluksiin. Siellä on tehty alumiinikatamaraaneja Pohjanmerelle, Tallinkille laiva Suomenlahdelle, jäänmurtaja Etelä-Afrikkaan … Raumalla on rakennettu viime vuosikymmeninä lähes kaikki Suomen laivaston taistelualukset. Laivue 2020 -alussarjan rakentaminen on lähitulevaisuudessa edessä.

Syksyllä lasketaan köli Merenkurkun uudelle matkustaja-roro-alukselle. Siihen tulee ylen määrin hienouksia. Nesteytetty maakaasu LNG on polttoaineena, mutta myös biokaasun käyttöön on valmiudet. Voima tuotetaan dieselsähköisesti, potkurilaitteisto on kääntyvä ABB:n Azipod. Erikoisuutena ovat akut: alus lähtee satamasta ja tulee satamaan päästöttömästi akkuvoimalla. Tähän ratkaisuun antoi sysäyksen Ruotsin Uumajassa saatava huomattava alennus satamamaksuihin. RMC:llä on omaa henkilökuntaa vain satakunta, mutta alihankkijoita telakka työllistää moninkertaisesti. Toimintatapa on verkostomainen. RMC on itsekin alihankkija, sillä Meyerille Turkuun menee Raumalta teräslohkoja.

Myyntijohtaja Enlund näkee jäävahvistettujen alusten olevan tulleisuudessakin telakan kovinta osaamista. Siinä auttaa sijainti, sillä oikeat, ankarat jäätestit voi tehdä likellä Pohjanlahdella ja Perämerellä.

Pamaus-retken suunnittelusta ja järjestelyistä päävastuun kantoi kerhomestari Risto Mäkeläinen apunaan apulaiskerhomestari Ari Huovinen. Turussa maukkaan trahteerauksen järjesti Turun Osuuskauppa, jonka uusi toimitusjohtaja Antti Heikkinen piti tietopuolisen illallispuheen. Yövyimme Turun Seurahuoneella, jonka yksilöllisen tyylikäs saneeraus on aivan tuore tapaus. Seurahuoneen klassinen rakennus on alunperin kuulun turkulaisen arkkitehdin Erik Bryggmanin käsialaa.

Retki kokonaisuutena oli luokkaa 1A Super.

Teksti: Esko Nurmi, kuvat: Reijo Suikki