Naamiaiset Viipurissa 12.10.1809

Kirjoittanut Harry Blässar

Niinkin pian sodan loputtua ja Suomen tultua Venäjän suuriruhtinaskunnaksi pidettiin Viipurissa naamiaiset. Mutta Viipuri kuuluikin silloin vielä Vanhaan Suomeen, eli oli Venäjän Kuvernementti. Siellä oli 1780-luvulla alettu järjestää naamiaisia Pietarin tavan mukaisesti. Kuvernementin pääkaupungin kuvernööri, Alexejevitj Stupischin oli aloitteentekijä. Kirjailija Örnulf Tigerstedt kirjoittaa kirjassaan ”Huset Hackman” vuoden 1809 lokakuun naamiaisista, että koska ajan viipurilaisia oli ottanut osaa Suomen sotaan, mutta siis Venäjän puolella, niin Viipurissa monet olivat suorastaan voitonriemuisia sodan päättymisen seurauksista.

Tigerstedt kuvailee syksyn 1809 naamiaisissa tanssivien viipurilaisten tunnelmia ja käydyn Suomen Sodan kulkua seuraavasti:

”Miksi riemun tunteet olivat nyt tavallista voimakkaammat sinä naamiaisyönä Kron St. Annen teatteritalossa? Teatteriyleisö oli tosin lähinnä saksalaista, mutta voitto maistui silti heillekin. Edellisen vuoden helmikuussa tunnetut rykmentit Velikolugska, Koporska ja Riäsanska olivat ylittäneet rajan liehuvin lipuin ja musiikin kera. Muutamia pikkutaisteluja ja tykkien jylinää, ja pian oli koko maa tsaarin käsissä: Turku, Hämeenlinna, Vaasa, niin, jopa Suomenlinna, jota oli pidetty valloittamattomana. Kevään ja kesän kuluessa oli tosin eräitä ruotsalaisia menestystarinoita. Puhuttiin jopa Lapuan häviöstä, missä tuo paikkakunta nyt sitten mahtoi sijaitakaan. Niin, nuo ruotsalaisparat yrittivät tehdä parhaansa, Adlercreutz, Sandels ja keitä kaikkia siellä nyt olikaan (puhutaan vain ruotsalaisista, olihan taisteluissa pääasiallisesti juuri suomalaisia sotilaita?). Olkoot hyvin ansaittuja nuo ruotsalaiset voitot. Mutta mitä ne auttoivat tsaari Aleksanterin resursseja vastaan? Viipurissa marssivat nyt musketööri- ja jääkärirykmentit, tykistö, husaarit ja kasakat. Lopuksi saapuivat komeat kaartinrykmentit: Ismailovska, Preobrasjenska ja kaartinjääkärit. Suomi valloitettiin, kuningasparka pantiin viralta hänen omien upseereittensa toimesta, Kulnev jopa purjehti Ahvenanmeren yli, Barclay de Tolly marssi Merenkurkun yli (Ruotsi oli todella hätää kärsimässä). Vielä yhden kesän sota kesti, mutta syyskuun 17 pnä solmittiin rauha ja myös ”Uudesta Suomesta” tuli osa Venäjää.

Kymijoella ja vanhalla rajalla Saimaalla päin sekä Karjalassa kannettiin kuitenkin yhä tullia ja paikalla oli sotilasvalvonta. Viipurilla uusi tilanne merkitsi suurta muutosta. Molemmat Suomet olivat nyt saman katon alla. Mitä tapahtuisi nyt? Jäisikö Vanha Suomi edelleen venäläisen kuvernementin osaksi? Vai liitettäisiinkö se yhteiseen suuriruhtinaskuntaan? Mitä tapahtuisi vanhalle valtakunnanrajalle? Mitä tapahtuisi Savon sahoille, Ruotsin rahayksikölle, lahjatavaroille, Viipurin linnoituksille, joita oikeastaan ei enää tarvittu, ja tuhansille muille asioille? Lännessä sijaitsi suuriruhtinaskunta. Idässä Äiti-Venäjä. Ja näiden molempien välissä sijaitsi tämä erikoinen välimuoto, tämä Viipurin kuvernementti, joka oli kaikkien kolmen konglomeraatti ja sitä paitsi vähän muutakin.”

Näiden fundeerausten jälkeen Tigerstedt jatkaa kirjaansa kuvaamalla lähemmin itse naamiaisten tapahtumia, alkaen kenraali Alexander Vasiljevitj Obrekovin ryhtymisestä toisen poloneesin tanssimiseen ja miten hänen daaminsa, eräs ruusuisen täyteläisistä ja runsaasti puuteroiduista venäläisistä rouvista tanssi hänen kanssaan.

Noin sata vuotta ennen Suomen Sotaa Venäjään kuulunut Viipuri oli siis jo tottunut tsaarinvallan alaiseen Venäjään ja viipurilaiset olivat tietenkin ymmällään rauhan tultua, mitä sen jälkeen seuraisi. Vuonna 1812 Aleksanteri sitten liitti kuin liitti Vanhan Suomen takaisin varsinaiseen Suomenmaahan ja Viipurista tuli jälleen osa varsinaista Suomea, nyt kansakunnan nimellä kulkevaan Suomeen, joka oli kohotettu kansakuntien joukkoon.

Monet Suomessa toivovat vielä tänään, että jokin venäläinen valtiomies tekisi hattutempun uudelleen, eli liittäisi Viipurin taas Suomen osaksi.

Jää nähtäväksi, onko tämä toiveajattelua, jolta se tänä päivänä eittämättä tuntuu. Mutta miten realistiselta tuntui Viron uudelleen itsenäistyminen esimerkiksi vuonna 1977, jolloin kerran vuodessa ilmestyvä Wiborgs Nyheter sen vuoden tammikuun 7 pnä julkaisi yllä olevan referaatin Vanhan Suomen – aikaisen Viipurin naamiaistapahtumista ja silloin vallalla olleista tulevaisuuden mietteistä.

20.11.2010 Koonnut: Harry Blässar