Pamauksen kevätretki Viipuriin 16.-17.5.2014

Kirjoittanut Tomi Härmä, kuvat: P. Paalu

Pamausveljet matkustivat tänä keväänä retkelle Seuran synnyinsijoille Viipuriin. Matka tehtiin mukavasti Allegro-junalla, jossa Suomen puolen rajamuodollisuudet hoituivat helposti junassa ja Viipurissakin passi- ja tullitarkastus sujuivat ripeästi asemalla.

Kirjasto on tutustumisen arvoinen

Perjantain retkikohteenamme oli Viipurin kaupunginkirjasto, joka on pitkään jatkuneen remontin jälkeen avattu jälleen viipurilaisten käyttöön. Kuulimme perusteellisesti kirjaston viimeaikaisista remonttitöistä ja lopputulos kunnioittaakin upeasti Alvar Aallon alkuperäistä kirjastorakennusta.

Toki kirjasto on modernisoitu nykypäivän tarpeisiin ja esim. lastenkirjaston puolella ei ole enää ovenpielessä käsienpesualtaita lasten pihaleikkien sotkujen puhdistamiseen kuten ennen vanhaan. Kirjaston remontissa on jätetty myös kerrostumia neuvostoajalta esiin, esimerkiksi tuloaulan naulakko ja kirjastosalin lainaustiskit, joita alkuperäisessä kirjastossa ei sellaisenaan ollut.

Itse pääkirjastosali on upeine kattoikkunoineen jo itsessään nähtävyys ja Alvar Aallon nerokkuus toteutuu mm. siinä, että kattoikkunat on suunniteltu niin, että niistä pääsee saliin vain epäsuoraa valoa ja asiakkaiden silmiin ei pääse näin aurinko keskipäivälläkään häikäisemään.

Kirjaston toinen ehdoton kohokohta on konserttisali, jonka aaltokattoon kätkeytyy myös funktionaalisuutta, äänimuoto johdattaa nimittäin ääniaallot salin eri osiin tasaisesti ja jokainen paikka salissa on näin akustiikaltaan hyvä.

Kirjasto oli nyt hienossa kunnossa, mutta muutama pamausveli jo pohti pystytäänkö kirjaston kuntoa ylläpitämään tulevaisuudessa. Yhteinen toive sekä pamausveljillä ja kirjaston väellä oli, että näin tapahtuisi.

Laaja ikähaitari pamausveljiä mukana

Kaukana ovat ne 90-luvun ajat kun jäsenet jaettiin iän perusteella nuorten ja vanhempien bussiin, jossa linja-autoa määrittävänäsynnyinvuotena oli 1923. On ilahduttavaa, että huomattavastinuorempi polvi Pamausveljiä on löytänyt kevätretken, mutta myös vanhemmat jäsenet jaksavat vielä lähteä yhteisille retkille.

Tällä kertaa retken nuorin osanottaja Eero Pellikka oli vasta 25-vuotias ja ikäkuningas Igor Torkamo jo 93-vuotias. Igor tosin jaksoi kyllä matkalla paremmin kuin suurin osa nuoremmista velistä ja kuulimme Igorin lapsuusmuistoja Viipurissa moneen otteeseen. Matkalla Sorvailin hautuumaalle Igor kertoi lapsuudestaan Saunalahdessa, jossa hän oli muiden alueen poikien kanssa pelannut jääpalloa Saunalahden jäällä ja pystyimme ohi ajaessamme palauttamaan Igorin eläväisistä tarinoista nuokilvoittelut verkkokalvoillemme.

Sorvalin hautausmaalla pidimme hiljaisen hetken ja laskimmekukkatervehdyksenSeuran alkutaipaleen puheenjohtajan William Otsakorven haudalla sekä seuran ensimmäisessä johtokunnassa toimineen Jaakko Häklin haudalla. William Otsakorven haudalla Seuran puheenjohtaja Kalevi Luukkainen kertoi mm. haudalla olleesta naisfiguurista, Johannes Haapasalon veistämästä veistoksesta nimeltään Polvistuva. Teos löydettiin Viipurin linnan kellarista kolmena kappaleena ilman päätä. Pietarin Eremitaasissa palat laitettiin yhteen ja tehtiin valokuvan perusteella uusi pää. Otsakorven Säätiö on kunnostanut haudan ja siunaustilaisuus pidettiin syksyllä 20

Viipurin menetys 20. kesäkuuta 1944

Lauantain ohjelmaan kuului Pamausveli, kenraaliluutnantti Heikki Koskelon pitämä esitelmä neuvostojoukkojen etenemisestä Viipuriin kesäkuussa 1944. Kenraaliluutnantti Koskelo oli esitelmää varten perehtynyt tarkasti tapahtumiin, joita hän selosti veljille Patterinmäellä. Aluksi hän kertoi Kannaksen suurhyökkäyksen taustoista laajemmin, jotta veljille muodostui kokonaiskuva tilanteesta. Hän kertoi, että puolustustaistelun edellytyksistä saa kuvan, kun vertaa ylemmän johtoportaan tukea Tali-Ihantalassa ja Viipurissa. Torjuntavoitto Ihantalassa saavutettiin tukemalla joukkojen taistelua 25 patteriston keskitetyllä tulella. Viipuria puolustava 20.Pr kävi taistelunsa kokonaan ilman ylemmän johtoportaan tykistön tulitukea. Prikaati jätettiin oman tykistönsä varaan. Koskelo oli sitä mieltä, että armeijakunnan esikunnan välinpitämättömyydestä johtuen omalta tykistöltäkin loppuivat ammukset vihollisen aloittaessa läpimurtonsa iltapäivällä.

Koskelo kertoi, että Viipuria puolustanut prikaati siirrettiin 15.-16.6. alkaen Syväriltä Viipuriin ja kyseiset joukot eivät olleet taistelleet yli puoleen vuoteen. Prikaatilla ei myöskään ollut kokemusta uusimmista saksalaisista panssaritorjunta-aseista eikä luonnollisestikaan tuntemusta alueesta. Viipuri oli myös heidäntullessaan lähes linnoittamaton-

Viipuria puolustaneelle prikaatilla ei ollut siis todellakaan kovin hyvät valmiudet taisteluun, kun neuvosto-osastot saapuivat Viipuriin aamuyöstä 20.6. suomalaissotilaiden pääjoukon saavuttua Viipuriin vain alle vuorokausi aiemmin ja vähin ammuksin. Vihollisen hyökkäyksen saavuttaessa puolen päivän jälkeen kaupungin, suomalaiset sotilaat joutuivat pakokauhun valtaan vihollisen ylivoiman alla. Suomalaiset joutuivatkin vetäytymään nopeasti ylivoiman alla ja kello 15.45. laskettiinSuomen lippu Viipurin linnasta.

Seuran retkellä Kenraaliluutnantti Heikki Koskelo esitti toiveensa siitä, että Viipurin menetykseen johtavia syitä selvitettäisiin vielä seikkaperäisesti. Koskelon näkemys on, että on ristiriitaista tietoa siitä, missä määrin sotatoimien operatiivinen johto piti tarpeellisena Viipurin lujaa puolustamista sekä epätietoisuutta oliko ylipäällikkö noista kaavailuista lainkaan tietoinen. Mannerheimille Viipurin menetys oli joka tapauksessa arvovaltatappio ja hän reagoi tapahtuneeseen sen mukaisesti.

Matkana aikana muistettiin retkiohjelman mahdollistamiseen osallistuneita ja Pamaus-standaari ojennettiin Pyöreän Tornin johtajalle, Viipurin Linnan Suomi Saliin sekä kenraali Koskelolle.

Kevätretkeä luotsasi ammattitaitoisesti kerhomestari Risto Mäkeläinen ja pamausveljet saapuivat tyytyväisinä retken antiin takaisin Suomeen lauantaina alkuillasta.