30 touko Pamauksen Kevätretki Viipuriin 2010
Muistiin merkinnyt Esko Nurmi, Kuvat näpsinyt Pentti Paalu.
Pamauksen kevätretkeily on vaihdellen suunnattu kotimaahan ja lähialueille ulkomaille. Vuoden 2010 matka sisälsi molemmat elementit: bussi vei 50-päisen veljesjoukon seuran vanhaan kotikaupunkiin Viipuriin, jonka jääminen rajan taakse tuntuu tällaisilla matkoilla aina haikealta.
Iloa pidettiin kuitenkin pinnassa. Paikat olivat useimmille tuttuja, joillekin jo lapsuudenmaisemina ja lähes kaikille monista aikuisiän vierailuista. Tarkkaa lukemaa ei matkalla saatu siitä, montako kertaa Pamaus on Viipuriin vaeltanut.
Retki alkoi kohtuullisen varhain perjantaiaamuna Kiasman tai pitäisikö sanoa Marskin patsaan pysäkiltä Helsingistä. Käytännön järjestelyjä oli hoitanut vankalla kokemuksellaan jäsensihteeri Uli Tuovinen. Yhdistetty bussifirma ja matkatoimisto, PS-bussi – Into matkat, oli seuran varma tuttu, kuljettajana itse isäntä, Into Saarinen.
Matkaohjelman valmisteluista vastasi seuran kerhomestari Risto Mäkeläinen, joka apulaisineen piti vilkkaat karjalaispojat joviaalilla tavalla koossa. Nämä Pamauksen matkat myydään yleensä äkkiä loppuun, niin tämäkin, eikä syynä ole vain edullinen hinta. Nytkään ei bussissa ollut kuin edessä yksi vapaa paikka, jonka tarvitsivat muistelijat, huumorimiehet ja tietoiskujen jakajat vuorollaan.
Rajahovissa Suomen puolella nautittiin tukeva ja maittava lounas, jotta jaksettiin keskittyä rajan ylitykseen ja rajantakaiseen nähtävään. Ylitys sinänsä sujui hämmästyttävän joustavasti – monella oli kokemusta aikaisemmista tuntienkin odotuksista.
Säkkijärvellä totesimme kohdan, missä Nordstream-kaasuputki alittaa valtatien linjallaan kohti Itämerta. Mereen putki painuu Säkkijärven Satamalahdessa, mutta sinne ei meitä tällä kertaa päästetty pistäytymään.
Viipuria lähestyttäessä kerrattiin Kannaksen taistelutapahtumia viime sodissa. Bussi kääntyi Viipurin ohitustielle, koska kaupunkiin vievällä tiellä tiedettiin olevan siltatöitä. Toisaalta ohitustie vei sopivasti Tali-Ihantalaan, missä suomalaiset kävivät kesällä 1944 raskaat mutta menestykselliset torjuntataistelut. Pamaus laski kukat muistomerkille. Monen metrien läpimittaiset luonnonkivet kertovat karulla tavalla taiteluista, joissa suomalaisten tappiot kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneita olivat yli 8 000 miestä ja hyökkääjän noin nelinkertaiset.
Kaupunkiin päästyä majoituttiin Viipuri-hotelliin. Tämä keskeisellä paikalla Karjalankadulla sijaitseva hotelli on Suomen itsenäisyyden ajalta. Sen suunnitteli Viipurin kuulu arkkitehti Uno Ullberg. 1928 valmistuneessa talossa toimi kolmessa ylimmässä kerroksessa hotelli Knut Posse. Alemmat kerrokset olivat Karjalan Kirjapainon ja Karjala-lehden käytössä. Nyt koko talo on hotellina. Punatiilinen ulkokuori on alkuperäinen. Huoneet ovat siistillä tavalla venäläistyylisiä.
Ensimmäinen retkipäivä päättyi illalliseen Pyöreässä Tornissa. Sen muureista huokuvat aina historia ja tunnelma.
Toisen päivän kiertoajelua varten oli varmistettu mahdollisimman asiantunteva opas, seuramme jäsen, Viipuri-keskuksen puheenjohtaja Pertti Joenpolvi.
Alkuun oli kuitenkin teollisuuden- ja liikkeenharjoittajille erityisen sopiva työmaakäynti suomalaisen SRV:n asuntorakennuksella Papulanniemessä. Siellä on yksi tornitalo valmiina, toisesta on pohjat valettu, ja suunnitelmiin kuuluu vielä runsaasti lisää sekä torneja että rivitaloja.
Pitkään Venäjällä työskennellyt SRV Russian projektipäällikkö Pasi Turkulainen esitteli kohteen. Hissi vei huipulle, mistä avautuivat huikaisevat näkymät Suomenvedenpohjan rannoille.
SRV on Viipurissa uranavaaja länsimaisena asuntorakentajana. Projekti alkoi 2007, mutta meni kohta hankalaksi, kun maailmanlaajuinen talouskriisi otti myös Venäjän otteeseensa. Ensimmäinen kokonainen talo oli käytännössä jo myyty länsimaiselle yhtiölle, mutta kauppa peruuntui. Nyt SRV on käynnistämässä markkinointia uudelleen, koska Venäjän, Pietarin ja Viipurinkin talousnäkymät ovat parantuneet.
Suomalaiset rakentavat Viipurissa laatua, mutta sikäli venäläiseen tyyliin, että huoneistot myydään ensi sijassa viimeistelemättöminä, esimerkiksi ilman kiinteitä kalusteita. Tosin ostaja voi valita täysin valmiinkin vaihtoehdon, ja sellainen näyttelyasunto oli esillä. Tällöin hintataso on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomessa pääkaupunkiseudun uudistuotannossa.
Kiertoajelulla ajettiin ohi sen paikan, jossa Pamauksen oma talo aikanaan sijaitsi. Puinen rakennus oli perusteellisesti uudistettu klubielämän tarpeisiin, ja se saatiin käyttöön Pamauksen 30-vuotisjuhlien yhteydessä 1921. Tämä kerhotoiminnan ja liikesuhteiden vilkas keskus tuhoutui jatkosodan alkuvaiheessa elokuun lopulla 1941. Nyt on nähtävänä vain tyhjä tontti.
Huomattavasti ylentävämpi kokemus kiertoajelulla oli Viipurin linnaan rakennettu Suomen itsenäisyyden ajan kaupunkielämää esittelevä näyttely. Pertti Joenpolvi oli omalla kentällään esitellessään näytteillepanoa. Esineistö on runsas ja tietoanti havainnollinen. Lahjoituksia on kerätty vanhoilta viipurilaisilta ja viipurilaisyhteisöiltä laajasti. Pamauksenkin nimi on lahjoittajien taulussa.
Monen retkikuntamme jäsenen mieltä arvatenkin lämmitti se, että Viipurin Suomen-aikaa esitellään objektiivisella tavalla ja monella kielillä – myös venäjäksi. Olisikohan niin, että historian kieltämisen aika olisi väistymässä?
Itsenäisyyden ajan jatkoksi on uusia saleja, joissa kerrotaan Viipurista Suomen autonomian aikana. Toivottavasti tämän laajennuksen järjestäminen onnistuu samalla otteella kuin itsenäisyyden ajan esittely.
Alun perin tarkoitus oli käydä myös Viipurin tademuseossa, joka on saanut aseman Pietarin Eremitaasin sivupisteenä. Tämä kansainvälisen luokan nähtävyys ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt avautua retkemme ajankohtaan mennessä. Seuraavalla kerralla sitten.
Viipurin uuden tuomiokirkon paikalla nousimme bussista, ja puheenjohtaja Pekka Pinomaan johdolla laskettiin kukat kirkon muistopaadelle Viipurin puolustajia kunnioittaen. Kirkko vaurioitui talvisodan pommituksissa, ja venäläiset purkivat sen lopullisesti 1950-luvulla.
Iltapäivästä jäi aikaa kävellä kaupungin keskustassa, ja moni kävi katsomassa oman historiansa tärkeitä osoitteita.
Ostokset piti tietysti hoitaa vakiintuneeseen tapaan Kauppahallissa ja muualla. Vaikutti siltä, että vielä viime kesänä Kauppatorilla vallinnut tiukka järjestys oli hiukan löystynyt. Kerjuuta ja tungettelevaa kaupustelua oli taas, tosin ei ollenkaan pahimpien aikojen malliin.
Paluumatka sujui sutjakkaasti, sillä Venäjän rajamuodollisuudet menivät tälläkin kerta ilman turhia odotuksia. Linja-autossa oli vapautunut tunnelma. Hiljaista hetkeä ei ollut, juttu seurasi toistaan. Mutta kirjaamatta parempi, kuullaan uudestaan.
Hyvä seura ja inspiroiva matkakohde. Kiitokset kaikille järjestelyistä vastanneille.
