Pamaus Kalevalan lumoissa

Pamaus Kalevalan lumoissa

Taiteilija Jan Neva ja kuulijat, taustalla #metoo -aiheinen teos.

Mannerheimintiellä sijaitsevan kansallismuseon ulko-ovessa on kansalaissodan aikana siihen ilmestynyt luodinreikä. Yleensä reiästä sisäänpäin kurkatessa vastaan tulee museon pysyvän näyttelyn esineistöä tai vaihtuvien historiallisten näyttelyiden satoa. Täläl kertaa museo oli kuitenkin järjestänyt tiloihinsa Akseli Gallen-Kallelan lajan näyttelyn, jossa käytiin läpi taiteilijan elämää, mutta myös tärkeitä teoksia, joita oli ripustettu museon seinille. Ikoniset Kalevala-aiheiset freskothan koristavat aulan kattoa pysyvästi.

Talvella toteutetun ”Nuorisoristeilyn” satona oli kaiken muun ohella itämään jäänyt ajatus kootusta iskusta Kansallismuseoon. Pamaus-veli, taidemaalari Jan Neva (http://www.janneva.com/) lupautui nimittäin tulemaan oppaaksemme näyttelyyn, minne sitten suuntasimmekin 30.3.2023 noin parinkymmenen halukkaan Pamaus-veljen ja jokusen avecinkin kera.

Neva on erikoistunut virallisiin tilausmuotokuviin. Valmistuttuaan Suomen kuvataideakatemiasta kuvataiteenmaisteriksi vuonna 2000 hän lähti täydentämään opintojaan maailman vanhimpaan yhtäjaksoisesti toimineeseen taideakatemiaan, Pietarin Repin-Instituuttiin. Sen jälkeen hän on toiminut muotokuvamaalarina 20 vuotta tehden lukuisista suomalaisista vaikuttajista muotokuvia.

Myös symboliikka ja erityisesti Kalevala on kiehtonut Nevaa: ”Esimerkiksi Kullervon hahmo on arkkityyppi massamurhaajasta, jonka lapsuuden lähtövinouma pilaa hirvittävällä tavalla koko elämän. Samoja tarinoita saamme jatkuvasti lukea esimerkiksi terrori-iskuissa aikanamme. Mytologiat ovat näitä arkkityyppejä täynnä ja muodostavat näin mielenkiintoisen osan maailman selitystä.”  http://www.janneva.com/kalevala

Oli erityinen olo olla mukana kuulemassa Janin tulkintoja ja kertomuksia Gallen–Kallelan teoksista ja niiden synnyistä. Ja tietenkin symboliikasta! Sen verran kiinnostavalta opastus nöytti ulkopuolistenkin silmin, että myös tuntemattomia henkilöitä liittyi kuulijakuntaan.

Debriefing – mikä tuntui välttämättömältä tavalta saada aivot järjestykseen – pidettiin läheisessä Urhon Pubissa, samassa talossa, jossa jääkäriliike aikoinaan perustettiin. Saatiin ympyrä sulkeutumaan myös sen luodinreiän osalta.

Teksti ja kuvat: Mikko Mikkola

Kynä on miekkaa vahvempi.