Pamaus-Seuran syntyvaiheista on kertonut perustajajäsen Karl Alfred Brander, sittemmin Paloheimo, lehtori ja varsinaisen elämäntyönsä vakuutusjohtajana suorittanut vuorineuvos. Hänen mukaansa keskeisenä perustamiseen vaikuttaneena tekijänä oli ollut voimakas kansallinen herätys. Sen havahduttamina suomenmieliset liikemiehet olivat päättäneet ryhtyä yhteistoimintaan suomenkielisten pienyrittäjien taloudellisen ja sivistyksellisen nousun turvaamiseksi vastapainona venäläisten, saksalaisten ja ruotsinmielisten niin sanottujen ”icke fennomaanien” toiminalle. Yleisenä tekijänä asiassa oli hänen mukaansa myös ollut huoli maan valtiollisen erikoisaseman säilymisestä, sillä alkamassa olleen myrskyn merkit olivat jo eri tahoilla olleet näkyvissä. Suomen valtiollista erityisasemaa vastaan suunnatut venäläisen sanomalehdistön toistuneet kiivaat hyökkäykset ja venäläisen hovimestarin K.F. Ordinin artikkelit olivat yleisesti tunnettuja.
Seuran 50-vuotishistoriikin kirjoittajan päätoimittaja Onni Johannes Brummerin mukaan olivat Pamauksen perustamiseen johtaneen loppusysäyksen antaneet vuosien 1889 ja 1890 kunnallisvaalit jälkinäytöksineen. Vuoden 1889 vaaliessa olivat näet suomenmieliset ja heitä tukeneet vapaamieliset ruotsinkieliset ensi kerran saaneet selvän vaalivoiton ja , kun senaatti oli tehtyjen valitusten johdosta kumonnut vaalit, he olivat voittaneet myös vuonna 1890 toimitetut uuden vaalit. Tästä johtunut innostus ja toisaalta osaksi myös se katkeruus, joka oli syntynyt vaalitaistelun aikana suomalaisiin kohdistetuista loukkauksista ja vääristä syytöksistä, olivat antaneet vauhtia suomalaisuuden harrastuksille. Ilmeisesti katsottiin tarvittavan tehokkaampaa toimintaa kuin mihin esimerkiksi tuolloin jo toiminnassa olleet Viipurin Suomalainen Seura ja Suomalainen Klubi pystyivät.
Uuden yhdistyksen perustaminen käynnistyikin heti vaalien jälkeen joulukuulla 1890. Viipurin Sanomissa 9.12.1890 julkaistusta uutisesta ilmenee, että tuolloin vielä nimetön ”teollisuuden ja liikkeenharjoittajain klupi” oli tarkoitettu ”toimimaan kansallisessa hengessä kaupungin käsityöläisten ja liikkeenharjoittajain piirissä”. Lehdessä julkaistiin 13.1.1891 ilmeisesti toimittaja Matti Kurikan laatima uutinen, jossa ajatusta yhteistyön tarpeellisuudesta oli perusteltu seuraavasti: ”Kaikilla aloilla on nykyaikana huomattu yhdystyön tarpeellisuutta, vieläpä välttämättömyyttäkin, jotta voitaisiin vastata niitä yhä eneneviä vaatimuksia, joita karttuva sivistys ja kasvava kilpailu kultakin yksityiseltä vaativat”. Kirjoittaja korosti, että yhdistymisestä olisi etua ammatin harjoittamiselle ja että se myös tarjoaisi mahdollisuuden sanomalehti- ja ammattikirjallisuuden lukemiseen sekä tilaisuuden tutustua toisiin liikemiehiin ja keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista kysymyksistä. Viimeksi mainittuna päivänä eli siis 13.1.1891 kello 8 ip. pidettiin ”klupin” perustava kokous ”Uudessa hotellissa”, josta seuralle oli varattu huoneisto. Tilaisuudessa kirjoittautui perustaviksi jäseniksi kolmisenkymmentä henkilöä, hyväksyttiin eräin tarkistuksin kokoukselle valmisteltu sääntöehdotus ja valittiin kolmijäseninen ryhmä kalustamaan seuran huoneistoa. Samalla myös valittiin edustajat siihen suomenmielisten viipurilaisten kokoukseen, jossa oli tarkoituksena valmistella valtiopäivätoivomuksia jätettäväksi kaupungin valtiopäivämiehille.
Keitä sitten olivat vastaperutetun seuran jäsenet? Valitettavasti ei jäsenluetteloa ole käytettävissämme. Sen toki tiedämme, että kysymys oli miesten yhdistyksestä, jollainen Pamaus-Seura yhä vieläkin on. Jonkinlaisen kuvan jäsenkunnan ammatillisesta koostumuksesta saamme kuitenkin mainitsemastani vuorineuvos Paloheimon seuran syntyvaiheita koskeneesta kertomuksesta. Näin Paloheimo: ”Silloiset liikemiehet eivät olleet mahtavia yhteiskunnan pomoja, kuten nykyään, mutta he olivat kuitenkin henkisesti valveentuneita. Ja huomattavaa on, että silloiset liikemiehet Viipurissa eivät olleet pääasiallisesti kauppiaita eikä tehtailijoita, joita he nykyään (1941) ovat, vaan he olivat pääasiallisesti käsityöläisiä tai eri ammatin harjoittajia ja olipa joukossa edistyneempiä työmiehiäkin. Sillä työmiehellä ei silloin tarkoitettu yksinomaan työtä tekevää työläistä, vaan kuului heidän joukkoonsa sellaisiakin henkilöitä. jotka kyllä tekivät ruumiillista työtä, mutta joilla samalla oli pieni kauppa tai ammatti hoidettavanaan. Tästä kansalaispiiristä sai Pamaus tavallaan alkunsa, sillä se oli yhteiskunnallisesti ja kansallisesti valveutunutta väkeä, johon tietysti liittyi myös varakkaampia kansallismielisiä kauppiaita, virkamiehiä ja muita kansalaisia. Ja näin ollen perusti Pamauksen todellisuudessa silloinen virkeä kansallinen herätys, mikä semminkin Viipurissa Suomen rajakaupungissa eli suurta nousukauttaan. Tämä kansallinen herätys oli tietysti yleinen kaikissa kansankerroksissa, mutta juuri liikealalla antoi sille ikään kuin virikettä ja erikoista aihetta se, että melkein kaikki tärkeämmät ja suuremmat liikkeet olivat venäläisten ja saksalaisten käsissä, joiden kanssa silloiset ruotsinmieliset olivat hyvässä sovussa ja toimivat kunnallisissa asioissa käsi kädessä näiden kanssa.”
Kuvaa jäsenkunnan koostumuksesta vahvistavat osaltaan tiedot seuran alkuaikojen johtohenkilöistä. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kultaseppä Wilhelm Porthan, sittemmin Portano. Hän oli Viipurin suomenkielisen porvariston, erityisesti sen käsityöläispiirien johtajia sekä osallistui ansiokkaasti useiden järjestöjen toimintaa ja myös Viipurin kunnalliselämään ja suomalaisen seurakunnan työhön. Muistettakoon, että juuri hän lahjoitti aikanaan Viipurin uuteen tuomiokirkkoon Pekka Halosen maalaaman alttaritaulun. Muita käsityöläisten edustajien ensimmäisessä johtokunnassa olivat räätälimestari F. Räsänen ja kelloseppä J.E. Rynén. Seuran sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi valittiin pankinjohtaja, lakitieteen kandidaatti K.A. Castrén.
Ensimmäisen johtokunnan jäsen oli myös toimittaja Matti Kurikka, joka sittemmin tuli tunnetuksi teosofis-sosialistisena kirjailijana ja perusti Kanadaan Malkosaarelle kommunistisen ”Sointulan” siirtolan. Hän oli radikaali ajattelija. Sointulan ajoilta kerrotaan muun muassa, että kun siirtolan naiset tulivat Kurikalle esittämään rahojen keräämistä lehmän ostamista varten, Kurikka päätti: ”Ei mitään lehmää eikä maitoa. Rahoilla ostetaan piano. Sillä vallankumous vaatii musiikkia. ”
Johtokunnan varajäseniä olivat edellä jo mainittu lehtori K.A. Brander ja tukkukauppias Jaakko Häkli, tunnetun toiminimen Häkli, Lallukka ja Kumpp. osakas ja, Brummerin mukaan, ”suuri idealisti” ja Kurikan läheinen ystävä. Seuran alkuaikojen keskeisistä vaikuttajista on vielä syytä mainita Wilken koulun pitkäaikainen johtaja, runoilija ja suomalaisuusmies Juhana Henrik Erkko, filosofian tohtori Julius Anshelm Lyly, joka oli Viipurin klassillisen lyseon lehtori ja Viipurin Sanomien toimittaja, kauppaneuvos Juho Lallukka, talouselämän keskeinen vaikuttaja ja mesenaatti, kauppias Pekka Airaksinen, tiettävästi alkuaan suutari ja myöhemmin myös talonomistajan tittelin haltija, sekä räätälimestari K.A. Tenhunen.
Seuran johdossa oli näin varsinaisten liikemiesten lisäksi virkamiehiä ja muita suomenmielisiä kaupungin henkisen elämän edustajia. On myös syytä ajan kuvana muistaa, että mainituista johtomiehistä olivat ainakin Erkko, Brander, Kurikka, Lyly ja Airaksinen joko käynnistämässä Viipurin työväenyhdistyksen toimintaa tai siinä mukana. Sittemmin vuosikymmenien mittaan seuran johdon koostumus muuttui jossakin määrin toisenlaiseksi, mikä kuvannee myös jäsenkunnassa tapahtuneita muutoksia. Näinhän useinkin yhteiskunnassamme käy, kun suuren yhteisen idean ja innostuksen pohjalta syntynyt toiminta jatkuu ja joudutaan tekemään realistisia ratkaisuja arkipäivän tilanteissa. Myös toiminnan painopisteen muuttuminen voi olennaisesti muuttaa jäsenkunnan koostumusta. Niinpä Pamauksenkin johtotehtävissä käsityöläisten osuus väheni ja johtoaseman yhdistyksessä saivat varsinaiset liikemiehet. Myös kansallisen suuntauksen ja sosialistisen liikkeen yhteistoiminta päättyi. Osa työväenliikkeessä mukana olleista pamauslaisista vieraantui siitä liikkeen murroksen ja radikalisoitumisen aikaan, ja toisaalta Pamauksesta loitontui osa sen toiminnassa mukana olleesta työväestöstä.
Viipurin suomenkielinen sivistyneistö oli Pamauksessa hyvin edustettuna. ”Oikeiden” teollisuuden- ja liikkeenharjoittajien lisäksi jäsenkuntaan kuului jatkuvasti muun muassa virkamiehiä ja, lakimiehiä, insinöörejä, lääkäreitä, upseereita ja taiteilijoita. Jonkinlaisen kuvan asiasta antaa seuran puheenjohtajien luettelo Porthanin jälkeen: tukkukauppias Jaakko Häkli, kauppaneuvos Juho Lallukka, konsuli William Otsakorpi, kappaneuvos Emil Viktor Sellgren, toimitusjohtaja Heikki Kalikstus Paavilainen, konsuli Walde Sario ja kauppaneuvos Mikko Wilska. Muista erityisen ansioituneista pamauslaisista mainitsen tämän yhteydessä vielä kunniajäsenet kauppaneuvokset Emil Tannisen, Artturi Heleniuksen ja Juho Linnamon sekä ”Karjalan” päätoimittajan, filosofian tohtorin O.J. Brummerin, joka Jaakko Lepon lämminhenkisen kuvauksen mukaan oli voimakas mies ja suuri viipurilainen persoonallisuus. Luetteloa enempää jatkamatta tyydyn vain toteamaan, että seuran jäsenkuntaan näyttää koko Viipurin kauden ajan kuuluneen merkittävä osa kaupungin talouselämän ja yhteiskuntaelämän vaikuttajista.
Yhdistyksen säännöissä, jotka Wiipurin läänin kuvernöörinvirasto vahvisti jo tammikuussa 1891, määriteltiin seuran tarkoitukseksi ”edistää teollisuutta ja liikettä paikkakunnalla ja valmistaa jäsenillensä hyödyllistä sekä huvittavaa työskentelyä”. Jäseniksi voitiin hyväksyä, paitsi hyvämaineisia teollisuutta ja liikettä harjoittavia henkiöitä, myös ”sellaisia henkilöitä ulkopuoleltakin seuran piiriä, jotka ovat osoittaneet harrastavansa sen tarkoituksia”. Säännöissä muun muassa edellytettiin, että seuralla tuli olla kirjasto ja kirjastonhoitaja. Sääntöjen tultua vahvistetuiksi seura oli siis juridisesti olemassa eikä sen jälkeinen kokous 2.3.1891 ollut enää ”perustava kokous”, vaikka tuolloin pöytäkirjassa niin mainittiinkin.
Aina silloin tällöin kuulee ihmeteltävän seuran nimeä, joka on yhä sama kuin 109 vuotta sitten. Saamme siihen asiantuntevan selvityksen esitelmästä, jonka mainittu Pekka Airaksinen piti Pamaus-Seuran ensimmäisissä ”huvi-iltamissa” Espilässä 31.3.1891. Hän kertoi esitelmänsä lopuksi, mitenkä nimi Pamaus oli erinomaisen sopiva seuralle, joka edusti Viipurin liikemiesten pyrintöjä. Näin Airaksinen Viipurin Sanomien selostuksen mukaan: ”Niin kuin muinoin Wiipurin porvarit, käsittäen welwollisuutensa sodan jaaloissa olewaa isänmaatansa kohtaan, aseisin tarttuiwat ja ”Wiipurin pamauksen” awulla kaupunkinsa pelastiwat, samaten he nyt rauhan ja walistuksen aikakautena niihin aseisin owat tarttuneet, joilla walistuksen ja yhteiskunnalisen kehityksen hywäksi taistellaan.” Olipa siinä tavoitetta!