Seuran perustaminen ja erikoislaatuinen nimi ovat helpommin ymmärrettävissä, kun palautamme mieliimme 1800-luvun loppupuolen yleisen yhteiskunnallisen tilanteen ja eräitä Viipurin talouselämän olennaisia piirteitä. Suomessa niin kuin muuallakin Euroopassa oli perinteinen maailmankuva tuohon aikaan pirstoutumassa. Max Jakobson toteaa teoksessaan ”Väkivallan vuodet” tuon suuren murroksen aiheutuneen tieteellis-teknisestä kehityksestä, teollisesta vallankumouksesta ja parantuneista kansainvälisistä yhteyksistä, jotka olivat mullistaneet ihmisten aineelliset elinolot. Uudet henkiset virtaukset ohjasivat heidän ajatteluaan ja asenteitaan.
Tuo toteama on varmasti aivan oikea. Nousseen myrskyn mainingit saavuttivat varsin nopeasti myös Viipurinlahden pohjukan. Teollistumiskehityksestä ja taloudellisesta kasvusta johtuneet elinolojen muutokset sekä kansallisen tietoisuuden vahvistuminen vaikuttivat yhteiskuntaamme ja myös viipurilaisyhteisöön sen kaikilla tasoilla. Viipuri oli viime vuosisadan loppupuolella maan tärkeimpiä kaupunkeja. Sen merkitystä kauppakaupunkina olivat erityisesti lisänneet Saimaan kanavan valmistuminen 1856 ja Viipurin-Pietarin rautatien avaaminen liikenteelle 1870.
Viipurin asema perustui olennaisimmin vilkkaaseen ulkomaankauppaan. Se oli maan huomattavin puutavaran vientisatama. Myös kaupankäynti Venäjän suuntaan oli vilkasta. Teollisuuskaupunkina Viipuri ei ollut kehittynyt niin merkitykselliseksi, mihin osatekijänä oli ollut suurteollisuuden tarvitseman käyttövoiman puute. Varsinainen teollisuus oli lähinnä kulutustavara- ja rakennusaineteollisuutta. Sekä kaupan että teollisuuden harjoittaminen oli pääosiltaan ulkomailta, lähinnä Saksasta ja Venäjältä, lähtöisin olleiden sukujen ja kauppiaitten hallussa. Sitä vastoin käsityöteollisuus ei ollut niin riippuvainen käyttövoiman saannista. Tämä elinkeino oli alkanut ammattikuntalaitoksen lakkauttamisen ja elinkeinonvapauden säätämisen jälkeen voimakkaasti elpyä ja oli muuttunut entistä tehdasmaisemmaksi.
”Viipuri kirjassa” julkaistu Yrjö Oran artikkelin mukaan Viipurissa oli 1885 yhteensä 130 erilaista käsityöpajaa, runsaimmin suutarin, vaatturin, muurarin, puusepän, leipurin, maalarin, satulasepän, läkki- ja peltisepän, kellosepän ja kirjansitojan liikkeitä. Käsityöliikkeiden harjoittajina toimi hyvin runsaasti suomalaisia yrittäjiä, joiden kehitystasoa ja itsetuntoa oli kohottanut Viipurin nouseva suomalainen sivistys kouluineen ja kulttuuripyrkimyksineen.