20 helmi Itsenäinen Suomi?
Helmikuussa Karjalatalon puhujapönttöön nousi FT, kirjailija Lasse Lehtinen. Hän piti historian tutkimusta mielenkiintoisena aiheena erityisesti siksi, että koskaan ei tiedä mitä siellä voi vielä tapahtua; mitä enemmän tutkitaan niin aina löytyy uutta tietoa. Kuukausiesitelmässään Lehtinen pohti monipuolisesti sitä, mikä on ollut itsenäisyyden aste Suomen heimon vaelluksen aikana ja mitä se on vaatinut.
Seuran puheenjohtaja Kalevi Luukkanen avasi helmikuun kuukausikokouksen ja kutsui pamausveljillä täydennetyn Viipurin Lauluveikkojen kvartetin esittämään Ylioppilaslaulun.
Esityksen jälkeen pidimme hiljaisen hetken Pamaus Seuran pitkäaikaisen tilintarkastajan Asko Kousan poismenon johdosta.
Kuukausikokousesitelmän Lasse Lehtinen aloitti 1700-luvun alkupuolelta ja kertoi, että Suomen asema idän ja lännen välillä pohjautuu isovihan aikaan. Tuon on kerrottu olevan myös suomalaisille kauheinta aikaa. Lehtinen muistutti, että Suomen väkiluvun ollessa vain 400 000 vietin Pohjois-Pohjanmaalta tuhansia ihmisiä orjuuteen jopa Konstantinopoliin ja Intiaan asti. Suurin osa myytiin Pietarin orjamarkkinoilla. Myös esimerkiksi Napuen taistelussa 1714 yhtenä päivänä kuoli 2500, joista suomalaisia oli pari tuhatta. Nykypäivän maailmaan peilaten nuo olivat kauheita tapahtumia.
Ruotsin kaksi poliittista suuntausta, hatut ja myssyt, on Lehtisen mukaan näyttäytynyt osana Suomen poliittista historiaa jopa tähän päivään asti. Hattujen vaatiessa kovempaa linjaa suhteessa Venäjään ja myssyjen lievempää ja pitäisikö rahaa saada idästä vai lännestä. Lehtinen muistuttaa, että molempia suuntauksia ja molempaa suhtautumista Venäjään on tarvittu historian ja itsenäisyyden käänteissä.
Esitelmässään Lehtinen palasi myös Suomen itsenäisyyden syntyaikoihin ja toi esiin Max Jacobssonin mietteen, että Suomen itsenäisyyden saralla on tarvittu taidon ja tahdonvoiman lisäksi tuuria. Tällä hän viittasi sattumiin, jotka sinetöivät Suomen itsenäisyyden. 1915 oltiin tilanteessa, jolloin Suomessa ei ollut “yhtään järkevänä pidettyä ihmistä”, jotka olisivat uskoneet Suomen itsenäisyyteen. Näitä sattumia olivat luonnollisesti 1. maailmansodan syttyminen ja vallankumous Venäjällä, jolloin aukesi mahdollisuus itsenäisyyteen.
Itsenäistymisen onnistumisen käynnistäjänä Lehtinen piti 20-luvun alussa säädettyä kuntalakia, jolloin kunnanvaltuustoihin voitiin valita ketä tahansa. Tällöin torpparitkin pääsivät kunnanvaltuustoihin ja hallituksiin. Vuoden 1936 punamultahallitus on myös esimerkki siitä yhtenäisyydestä ja yksimielisyydestä, että maata pitää viedä eteenpäin niin että kansalla on hyvät olot eikä tarvitse turvautua väkivaltaan.
Yhtenäinen kansa mahdollisti talvisodan ihmeen
Toisen maailmansodan syttyessä oli selvää, että Suomella olisi pitänyt olla enemmän sotatarvikkeita. Talvisodan ihmeen tapahtumisen edellytyksenä voidaan pitää yhtenäisyyttä, joka maassa vallitsi ennen sotaa; vähäväkisilläkin oli jotain puolustettavaa. Tämän takia saatiin kansallistunne Suomen puolustamiseen ja lisäksi yhteinen näkemys sotatarvikkeiden nopeasta lisähankinnan tarpeesta. Lehtisen mukaan kansallista yhtenäisyyttä lisättiin Tammikuun kihlauksella vuonna 1940, jolloin työnantajapuoli hyväksyi SAK:n tasavertaiseksi neuvottelukumppaniksi.
Välirauhan aika yhdisti suomalaiset poliittisesti ja 1941 kun Suomi lähti valtaamaan luovutettuja alueita takaisin, niin ei ollut mitään säröä; suomalaiset olivat erittäin yksimielisiä hyökkäyksestä. Myös Risto Rytin ja Väinö Tannerin yhteistyö hallituksessa oli merkittävä asia eheytymisen mahdollistajana.
Sodasta neuvostomyönteiseen aikaan
Sodan jälkeisistä ajoista Lehtinen kertoi mielenkiintoisia tarinoita. Vuonna 1944 pidettiin nopeasti sosiaalidemokraattien ylimääräinen puoluekokous vanhoilla ennen sotaa olleilla edustajilla, jottei kommunistisiipi päässyt valtaan. Paasikiven tullessa presidentiksi käski hän muodostaa vähemmistöhallituksen siivoamaan Suomen nurkat: Valposta pois kommunistit ja laittomat lakot piti saada loppumaan. Lehtinen kertoi, että sota kuitenkin jatkui siviilissä kansalaisjärjestöissä, lännestä tuli rahaa sosiaalidemokraateille ja kommunistit sai ruplia idästä.
Vuodesta 1956 alkanut Kekkosen valtakausi piti Lehtisen mukaan sisällään kaksi traumaattista kokemusta, ensimmäinen liittyi yöpakkashallitukseen ja toinen noottikriisiin. Yöpakkashallituksessa oli henkilöitä, jotka halusivat seuraavissa vaaleissa Kekkosen pois ja näin ollen hallitus piti lopettaa. Tämä oli myös käännekohta suhteessa Neuvostoliittoon, tämän jälkeen ei muodostettu hallituksia, joissa oli neuvostovastaisia henkilöitä. Lasse Lehtinen muistutti myös, että 70-luvulla tehtiin paljon “liturgisia” liikkeitä Neuvostoliiton suuntaan, mm. Suomen Lehtimiesliitto päätti, ettei neuvostovastaisia kirjoituksia julkaista.
Natoon vai ei?
Lopuksi Lasse Lehtinen otti kantaa viimeaikaiseen keskusteluun turvallisuuspolitiikasta. Hän muistutti, että Neuvostoiiton hajotessa ja Suomen päästessä EU-jäseneksi ajateltiin, että näitä asioita ei tarvitse sataan vuoteen miettiä. Toisin kuitenkin kävi ja turvallisuuspolitiikka on noussut kovasti keskusteluun.
Historiantutkijana Lasse Lehtinen määritteli, että jos Suomi olisi liittynyt Natoon 90-luvulla, niin asiasta tuskin keskusteltaisiin enää. Lehtinen piti pääministerin ja presidentin viimeaikaisia lausuntoja viesteinä, että Suomen pitäisi liittyä Natooon. Hän myös muistutti, että mielipidetiedustelujen mukaan kansanäänestyksessä positiivinen natokanta voittaisi, jos valtionjohto kannattaa. Kysyttäessä Lasse Lehtinen ennusti Suomen liittyvän Natoon vaikka juuri nyt se tuskin on ajankohtaista tai mahdollista.
Teksti: Tomi Härmä, kuvat: Pentti Paalu