Kaipuu turvaan, toivoon ja armoon

Kaipuu turvaan, toivoon ja armoon

Huhtikuun kuukausikokousesitelmän piti Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.

Hänen esityksensä otsikko oli ”Mitä kirkolle kuuluu?” ja hän aluksi kertoi, miten aihetta voi käsitellä eri näkökulmista. Hän jakoikin esityksensä kolmeen osioon: Miten kirkolla menee, mitkä ovat kirkon tehtäviä ja mitkä ovat niitä viestejä tai ääniä, joita kirkolle kuuluu.

Aluksi hän käsitteli sitä, miten kirkolla menee. Piispa totesi, että kaikki on mittasuhdekysymyksiä. Vaikka ajatellaan, että kirkon jäsenmäärä on tullut alaspäin, niin kirkolla on lähes 4 miljoonaa jäsentä. Hän vertasi jäsenmäärää vaikkapa poliittisten puolueiden jäseniin, joita on yhteensä kaikissa puolueissa n. 300 000.

Alle 18-vuotiailla käyntikertoja on n. 3,2 miljoonaa per vuosi. Ja jos ajatellaan vaikka leiritoimintaa, niin kirkko järjestää lähes 3 400 lasten tai nuorten leiriä vuosittain.

Voidaan ajatella, että mittasuhteen, massan ja kulttuurisen merkittävyyden näkökulmasta, että asema moneen muuhun verrattuna on kovin vahva. Voisi ajatella, että monesta maallistuneesta piirteestä huolimatta Suomessa ateistikin on luterilainen ateisti, Teemu Laajasalo totesi.

Samanaikaisesti on kuitenkin asioita, jotka huolestuttavat piispaa. Neljännesvuosisadassa kolmannes jäsenistöstä on hävinnyt. Muutokset ovat olleet huomattavia koko maassa ja erityisesti Etelässä, mm. Helsingissä.

Voi sanoa myös sen, että suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhuminen on aina jotenkin keskiarvoista puhumista, jos katsomme lakeuksille tai Itä-Suomeen tai vähänkään pohjoisempaan, niin maasto on täysin erilainen. On paljon sellaisia seurakuntia, joissa lähes 90% kuuluu kirkkoon.

Yhtenäiskulttuuri eri alueilla on erilainen.  Myös kaupungin sisällä on varsin erilaista. Jos katsotaan vaikka Paavalin seurakuntaa ja vaikka Pakilan seurakuntaa, niin jäsenero on kymmeniä prosentteja. Pakila on korkeimmalla jäsenprosentilla ja alueilla, joissa asuu nuoria aikuisia, on haasteita. Nuoret naiset ovat aivan viimevuosina tulleet kriittisemmäksi kirkkoa kohtaan.

Verotuotto ottaa osumaa verotuottojen laskusta. Haaste on kuitenkin, se miten ihmiset saadaan jäseniksi, raha seuraa seurakuntalaisia. Eroamiset olleet pienimpiä pandemian aikana.

No entä mitkä ovat kirkon tehtäviä? Mikä on kirkon paikka yhteiskunnassa?

Valtio maksa kirkolle hautaustoimesta, kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpidosta ja väestötietojen ylläpidosta.  Koko summa mitä kirkko saa valtiolta on määritelty lakiin, joka on 114 miljoonaa euroa ja se on sidottu indeksiin.

Kirkon tehtäviin kuuluu myös kokonaisturvallisuusstrategiaan liittyviä tehtäviä. Muun muassa nyt vallitsevassa pandemiassa on keskusteltu aluehallintovirnaomaisten ja valtioneuvoston kanssa, mitä voidaan tehdä.

Lopuksi piispa Teemu Laajasalo pohti, mitkä ovat niitä viestejä tai ääniä, joita kirkolle kuuluu juuri nyt. Hän kiteytti aiheen kolmen asian kaipuuseen: turvaan, toivoon, armoon.

Kaipuu turvaan, näkyy kun elämme kriisistä toiseen ja erityisesti nyt kun on akuutti pandemiakriisi. Ihmiset pohtivat, mikä voisi olla se joka antaisi tai takaisi turvaa.

Toivon kaipuu näkyy myös tällä hetkellä ja erityisesti piispa oli huolissaan nuorison osalta. Se näkyy erityisesti toivottomuuden tunteina tai maailmanlopun puheesta, esim. ilmastonmuutoksen aiheuttamana. Kirkko voi luoda perspektiiviä, olemme olleet aiemminkin vaikeissa tilanteissa.

Armon kaipuu liittyy ajassa näkyvään uuspuritanismiin. Monenlaisia virheitä sallitaan entistä vähemmän. Tällöin tärkeä on armon sanoma sekä sorrettujen, syrjittyjen tai päähän potkittujen nostaminen esiin.

Piispa Teemu Laajasalo lopetti puheensa ajatukseen, että kirkon tehtävä viime kädessä on paitsi rakennustensa puitteissa olla maamerkkinä, mutta olla myös taivaanmerkkinä: kertoa Kristuksesta, kasvattaa ja rohkaista ihmisiä, jotka seurakuntien alueella elävät.

Teksti ja kuva: Tomi Härmä

Tags: