On välttämätöntä tehdä tappiota

On välttämätöntä tehdä tappiota

 

 

Lokakuun kuukausikokouksen esitelmöijänä oli Elias Aalto, joka oli yksi teknologiayritys Woltin perustajista. Ennen Woltia hän toimi pelikehittäjänä omassa peliyhtiössään.

 

Kuvassa pj. Olli Joensuu (vas.), liikemies Elias Aalto ja kerhomestari Ari Huovinen


Elias kertoi Woltin perustamisen syntyajoista, jossa päätettiin perustaa ruokasovelleus, koska kukaan ei ollut tehynt aiemmin kunnollista versiota kännykälle ruuan tilaamista varten. Tätä varten talvella 2014 perustettiin kuuden hengen tiimi, joka alkoi tekemään softaa, itse firma perustettiin vasta lokakuussa.

 

Firman perustamisvaiheessa tiimi luuli olevansa ainoa markkinalla, mutta lanseeraamisen jälkeen huomattiin, että ei ollakaan. Suurin osa kilpailijoista oli noin vuoden vanhoja ja yhdessä kaupungissa tai maassa, joten ne eivät olleet vielä tunnettuja.

 

Palvelu julkaistiin keväällä 2015 ja saman vuoden aikana tuli myös oma kotiinkuljetus 2015. Tähän syynä oli kun Foodora tuli suomen markkinoille ja alkoi tarjota kotiinkuljetusta. Woltinkin oli pakko perusta kahdessa viikossa kotiinkuljetus. Foodora ei koskaan päässyt Suomessa yhtä isoksi. Woltia ei olisi olemassa ilman Foodoraa, jos ne ei olisi tulleet röyhkeästi Woltin kotimarkkinaan, toteaa Elias Aalto.

 

Nyt Wolt on 23 markkinaa, 287 kaupungissa ja toimittaa satoja miljoonia tilauksia vuodessa.

 

Lopuksi Elias avasi myös start-up-maailmaa muutaman teeman kautta:

 

On välttämätöntä tehdä tappiota. Ihmiset ei ymmärrä miksi start-upit nostaa rahoitusta ja tekee tappiota. Pitää löytää joku pieni kultahippunen ja tehdä tehokas markkinointikoneisto, jonka päälle kaadetaan rahaa, niin paljon että tulee lisää kultahippusia, Elias opasti.  Voitto tulee vasta isossa skaalassa. Erilaiset transaktiokulut laskevat vasta volyymin myötä.

 

 

Don’t suck. Jossain asiassa pitää olla poikkeuksellisen hyvä. Silloin kun ihmiset osdottaa ruokaa, jos ruoka alkaa olla myöhässä, niin ihmiset alkaa olla kiukkuisia. Mietimme mitä voisi tehdä sille ajalle kun ihminen odottaa ruokaa. Asiakaskokemuksen parantamiseksi tehtiin mm.  salapeli, jota pystyi pelaamaan ruokaa odottaessa.  Sillä luotiin brändiuskollisuutta, OMG-kokemus ja näkyvyyttä.

 

Jaksaa painaa viimeiseen asti. Hyvä softa hyvällä asiakaspalvelulla. Painettiin paljon duunia. Kun tekee ravintolasoftaa, niin asiakaskokemus ei ole pelkästään kiinni softasta, vaan kuriiri, asiakaspalvelu, ravintolat. Kaikki vaikuttaa. 

 

Teksti: Tomi Härmä, kuvat: Ari Huovinen

 

 

 

 

 

 
Tags: