16 maalis Sitkeä mutta entistä eritahtisempi EU
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela avasi maaliskuun kokousesitelmässään EUn nykytilaa ja tulevaisuutta. EU on viime aikoina ollut uudenlaisen tilanteen edessä kun aiemmin EUn kehityksen poliittisena tavoitteena on ollut ”yhtä tiiviimmän Euroopan kansojen liiton rakentaminen. Koska tämä on heijastunut myös integraatioon ja EUn tutkimukseen, niin disintegraatioon liittyvä toiminta ja keskustelu ovat tuoneet haasteita tilanteen ollessa sekä poliitikoille että tutkijoille uusi.
Jokela kertoi, että integraation historian keskeiset pilarit eli nk. suurvaltapilarit ovat olleet ensinnäkin Yhdysvaltojen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen tuki, toiseksi Ison-Britannian poliittinen ja sotilaallinen tuki ja sittemmin täysjäsenyys ja kolmantena Saksa-Ranska -yhteistyö integraation moottorina.
Viime vuonna Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi, että ”We Europeans have our destiny in our own hands” ja lausunto yhdistyykin näihin pilareihin. Yhdysvallat on EUn syntymästä asti nähnyt integraation tärkeänä strategisena etuna heille ja kantanut vahvaa vastuuta. Vuonna 2017 alettiin pohtia miltä tulevaisuus tältä osin näyttää. Suurimmat pelot ovat hälvenneet, mutta monia kysymysmerkkejä on ilmassa.
Toisessa pilarissa puolestaan Britannia on eroamassa EUsta, jonka poliittinen ja sotilaallinen tuki on ollut keskeistä.
Kolmas pilari on jäljellä integraation moottorina ja tämän varaan on laskettu paljon. Onko tämä moottori riittävän vahva ja onko Eurooppa niin vahva, että pystyy pärjäämään ilman näitä kahta muuta pilaria yhtä vahvasti?
Suurimmat huolet tulevat unionin sisäisistä kehitystrendeistä ja jakolinjoista, entistä vahvempia jakolinjoja ovatkin maantieteelliset jakolinjat: etelä-pohjoinen, jota leimaa talouskriisi ja solidaarisuusvaateet eteläisestä Euroopasta, itä-länsi, pakolaiskriisi paljasti suuremman jakolinjan, joka voi olla vaikeampi kuroa umpeen kuin etelä-pohjoinen. Tämä liittyy vahvasti arvoihin ja asenteisiin joka paljastuivat tuossa yhteydessä. Kolmas jakolinja on selvästi EU-vastaisuus – EU-myönteisyys, joka sekoittuu populismin aaltoon, joka on pyyhkäissyt mantereen yli.
Kriiseistä ja disintegraatiosta huolimatta EU ei ole romahtanut eikä integraatio ole hiipunut.
Nykyinen unioni on huomattavasti entisitä syvempi kuin 10 vuotta sitten ja kehitys jatkuu: Talous- ja rahaliiton uudistamisen, Schengen-alueen uudistaminen, jotta alue pystyy vastaamaan muuttoaaltoihin sekä turvallisuus ja puolustuspoliittinen yhteistyön syventäminen. Kaikilla näillä alueilla on pystytty syventämään integraatiota ja pöydällä on merkittäviä syventämishankkeita.
Keskeistä on Saksan ja Ranskan välisen kompromissin löytyminen. Prosessi voi olla kuitenkin aiempaa eritahtisempi. Saksa ja Ranska eivät ehkä jää odottelemaan muita ja halukkaat tekevän enemmän, jolloin vaarana on suljettu ydin..
EUn merkitys on kaikista kriiseistä huolimatta entisestään korostunut Suomelle ja suomenkaltaisille valtioille, pienillä valtioilla vaikeampaa saada omia etuja turvatuksi.
Juha Jokelan mukaan tätä taustaa vasten Suomen poliittisena tavoitteena tulee olla eritahtisuuden avoimuus ja mukana olo EUn syvenevissä rakenteissa. Suomi on suurten valintojen edessä seuraavien kuukausien aikana talous- ja rahaliiton kehittämisessä. Valtiovarainministeri Orpo on todennut, että siinä tilanteessa kun valinnan paikka tulee, niin Suomen on valittava integraation tie. Tämä kysymys tulee värittämään seuraavia eduskuntavaaleja ja kun ne tulevat päätettäväksi niin on Suomessa uusi hallitus.
Teksti: Tomi Härmä, kuvat: Pentti Paalu
